Historia

 

Apteekkari Onerva Pekkonen perusti yrityksen vuonna 1996 kouluttauduttuaan ensin diplomihomeopaatiksi. Homeopatiasta hän löysi toimivan hoitomuodon omien lastensa korvatulehduskierteessä 80-luvulla. Apteekin hoidon ohella hän on kouluttanut, kirjoittanut ja tehnyt paljon työtä homeopatian, fytoterapian sekä muiden täydentävien hoitomuotojen parissa.

 
 

egypti.png

Circlum Farmasia Oy:n toiminta-ajatuksena on tarjota suomalaiselle kuluttajalle laadukkaita, tutkittuja ja turvallisia tuotteita sekä samat pehmeät itsehoidon mahdollisuudet kuin Euroopan valtamaiden väestöllä on (Saksa, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Italia). Siten yrityksen valikoimaan otetaan vain tuotteita, joiden vaikutukset voidaan selvittää ja jotka ovat hoidollisesti, eettisesti ja taloudellisesti järkeviä.

Nimi Farmasia on egyptiläistä alkuperää. Se pohjautuu Ph-ar-maki jumalaan, joka merkitsi ihmisille "turvallisuuden antajaa" sekä "lääkitsemistä kasvirohdoilla". Muinainen lääkintätaito perustui kasvirohdoksiin, mm egyptiläisten  Papyrus Ebers vuodelta 1550 eKr sisälsi kuvaukset noin 700 kasvirohdoksesta ja niiden käytöstä kansanlääkinnässä. Kasvirohdoksilla on hoidettu terveyttä ja sairauksia aina viime vuosisadalle asti.

 

Tänä päivänä kehittyneen kemian teollisuuden tuloksena valmistetaan suurin osa vakavien sairauksien, mutta myös lievien vaivojen lääkeaineista synteettisesti, kemian tietoja hyväksikäyttäen.

Ihminen on kuitenkin osa luontoa ja on huolehdittava myös siitä, että vanha kansanlääkinnän osaaminen, maailman rikas kasvisto, kasvien tervehdyttävä ja virkistävä vaikutus, mahdollisuus valita pehmeämpiä luonnosta peräisin olevia hoitomuotoja on nykyaikaisen kuluttajan saatavilla. Circlum Farmasia perustettiin toteuttamaan tätä mahdollisuutta. 


 

 
I love Drupal! kulma.png